Hyvää etiopialaista joulua 7.1.2009
January 4th, 2009 | by wroxbox |
Kiitämme lämpimästi yhteistyöstänne kuluneen vuoden aikana. Postinne, rukouksenne ja taloudellinen tukenne ovat olleet tärkeitä. Kiitos myös nimikkoseurakunnillemme Euraan, Nokialle, Laviaan sekä Pudasjärvelle.
Vuodenvaihde on aina arvioinnin aikaa, kirjoitetaan vuosikertomuksia, tehdään tilastoja ja tilinpäätöksiä ja samalla katsotaan uuteen.
Viime vuoden työajan Akilla on täyttänyt Ameya-Tercha projekti. Aki on myös hoitanut Etiopian työalueemme kirjanpidon sekä vastannut kaluston ylläpidosta. Minun vastuullani on ollut työalueen hallinnointi, vierastalo Addis Abebassa sekä keväällä neljä opiskelijaa ja syksyllä kolme. Uudet lähettiperheet Kettuset ja Lehtiset lapsineen ovat tuoneet iloa tullessaan lähettijoukkoomme. Lehtisten työlupa toi myös yllättävän määrän työtä, mutta Mikan lupa saatiin aivan viime minuuteilla.
Merkittävää oli myös Suomen kehitysyhteistyöministeri Paavo Väyrysen vierailu seurueineen Etiopiassa. Seurueeseen kuului 16 henkilöä mm. Elisabet Rehn ja liike-elämän edustajia. Saimme kutsun suurlähetystön järjestämään iltatilaisuuteen. (Valitettavasti kuvan mittasuhteet eivät ole oikein järjestyksessä ajatellen kuvassa olevien henkilöiden tärkeyttä!)
Vuoteen on mahtunut myös hauska vauvanuttuprojekti, johon on osallistunut tosi iso joukko innokkaita naisia eri puolilta Suomea. Joulunuttuvauva Airan sairaalasta ilahduttakoon kirjeen lukijoita! Kunhan tämä talvi vielä ahkeroidaan, niin loppukeväällä kerron sitten enemmän, mitä kaikkea projektissa on tapahtunut. Jos kirjeen saajilla on jotain jänniä juttuja nutuista, kirjoitelkaa ne ihmeessä minulle! Lehtileikkeet asiasta ovat myös tervetulleita.
Toinen hauska juttu on ollut projektiimme liittynyt hygieniakoulutus, jonka yhteydessä pidin piirustuskilpailun hygieniasta. Samoihin aikoihin luimme opiskelijamme Marika Huuskon saamaa Pitäjäläinen-lehteä, joka ilmestyy Nilsiällä ja Rautavaaralla. Siellä Jukolan osuuskauppa ilmoitteli piirustuskilpailusta, jossa kaikki osallistujat saisivat palkinnon. Ameyan ja Terchan kouluilla oli yhteensä noin 3000 oppilasta. Valitsimme noin neljäkymmentä piirustusta, jotka sitten lähetimme Rautavaaralle. Paras terchalainen piirustus komisti Pitäjäläinen-lehden kansikuvaa ja juttu löytyi sisältä. Palkinnot tulivat postissa ja Marikan kanssa kävimme ne jakamassa. Palkinnonjakoa todistivat koulun rehtori ja koulutoimenjohtaja. Ja luokassa hurrattiin voittajalle! Pitäjäläinen sai palkinnon jaosta kuvan ja julkaisi sen taas jutun kera! Niin kuin huomaatte, olimme käyneet etiopialaisella kampaajalla tilaisuutta ennen!
Kun sitten katselemme tulevaan vuoteen, se on täynnä projektia, jonka pitäisi valmistua vuoden 2009 loppuun. Alkuvuodesta vietämme Mekane Yesus -kirkon 50 vuotisjuhlia Addis Abebassa ja osallistun myös kahteen isoon kirkon kokoukseen heti vuoden alussa. Sopimuksemme Etiopiassa loppuu vuoden 2009 lopussa. Pyydämme teitä muistamaan rukouksissanne tulevaisuuttamme. Euran seurakunnassa minua odotetaan työhön 1.1.2010, mutta vielä on suuri arvoitus, kuka jatkaisi meidän työtämme Etiopiassa.
Perheen miesväki Tapanin päivän hevosajelulla, vas. Pekka, Antti ja Aki
Tulimme ensi kertaa Etiopiasta kesken vuoden viettämään joulua Suomeen, siksi emme ehtineet edes joulukortteja lähettämään tänä vuonna. Yritimme saada kaikki tekemättömät työt Etiopiassa valmiiksi ennen lähtöämme. Joulua oli ihanaa viettää lasten, lastenlasten ja muiden sukulaisten kanssa. Palasimme takaisin Etiopiaan ennen vuoden vaihdetta ja odotamme parhaillaan Etiopialaista joulua. Matkalaukkumme olivat täynnä mm. vaatelahjoja työntekijöidemme lapsille, suomalaiset kirpputorit osoittautuivat vallan mainioiksi ostopaikoiksi.
Sydämellisin jouluterveisin Pirkko ja Aki Tuppurainen
Kauttuan Kärmemäestä ja Addis Abebasta.
ps: Teille, jotka luette Eurassa ilmestyvää Ala-Satakuntaa, kerrottakoon että joulunuttujutussa Pirkon työpaikaksi mainittu Airan sairaala oli toimitukselta pieni erehdys. Toki olen siellä ollut 1990–91 niin kuin Akikin, mutta nyt olin siellä vain nuttuvierailulla.
pps: Jos jollakulla on hevosen reki, josta haluaa päästä eroon, voi ottaa meihin yhteyttä.
2 Responses to “Hyvää etiopialaista joulua 7.1.2009”
By Hanne Keijonen on Jan 20, 2009 | Reply
Hei!
Olen Puumalan seurakunnan lähetyssihteeri. Olisin kiinnostunut kuulemaan onko nuttulähetyksemme tullut jo perille. Tarvitaanko nuttuja vielä lisää?
T. Hanne Keijonen, Puumala
By Hanne Keijonen on Jan 20, 2009 | Reply
Meidänkin seurakunnassamme nuttu innostus oli valtaisa. Monet ihan uudet ihmiset innostuivat asiasta ja vajaan n.2700 asukkaan kunnassamme nuttuja tuli reilun kuukauden aikana 96. Toivottavasti ne tulevat tarpeeseen (ja myös perille) Jumalalle kiitos ja kaikkea hyvää ja Jumalan siunausta vuoteen 2009!
T: Hanne Keijonen