Tuppurainen | Pirkko & Aki

Oikeusistunto, laajempi selvitys

October 15th, 2006 | by wroxbox |

Oltuamme Suomessa kotimaan työjaksolla keväällä ja kesällä 2006 saimme eri puolella Suomea niin valtavasti huomiota osaksemme koskien täällä Etiopiassa sattunutta onnettomuutta, joten päätin kirjoittaa siitä julkisen selostuksen teille kaikille jotka olitte asian puolesta rukoilleet ja olitte asiasta huolissanne.

Kaikki alkoi oikeastaan siitä, kun vuosi sitten (heinäkuussa 2005) palasimme Suomesta vuosilomaltamme takaisin tänne työalallemme. Olimme juuri palaamasta Ammayan reissulta, kun Jimman alueen johtaja Ato Essey soitti ja kertoi, että meidän tulee olla Awasalla oikeudessa 2.8 klo 8.00. Asiasta hän ei muuta tiedä kuin että se koskee onnettomuutta, joka sattui Ammayassa 2.12.2003.

Onnettomuus: Kerron sen nyt niin kuin sen me kaikki autossa olleet koimme ja näimme. Samoin kuin myöhemmin oikeudessa myös syyttäjän todistajat joutuivat myöntämään. Tuo joulukuun 2003 alun päivä oli tiistai. Tiistai ja torstai ovat Ammayassa ns. pikkutoripäiviä. Lauantaina on sitten iso tori. Olimme olleet laittamassa kotiamme kuntoon muutaman päivän ajan, koska siellä piti aloittaa kaupungin vesihuoltoprojekti tammikuun alussa. Suunnittelimme lähdön niin, että ehtisimme vielä valoisaan aikaan seuraavaan isompaan kaupunkiin Jimmaan, jossa olisimme yön ja sitten seuraavana päivänä matkustaisimme takaisin Addis Abebaan. Jimmaan on matkaa 110 km, mutta teiden huonon kunnon vuoksi aikaa saa varata kolme tuntia. Niinpä olimme poistumassa kaupungista vähän ennen neljää iltapäivällä. Mutta koskaan ei lähdetä niin, että auto on tyhjä, vaan ennen kaupungin porttia otimme kyytiin kaksi henkilöä, sisarukset pojan ja tytön. Poika oli menossa Jimmaan opiskelemaan ja sisar oli menossa mukaan auttamaan alkujärjestelyissä. Tietenkin siinä hupeni hieman aikaa, kun autoon pakattiin kaikkea tarpeellista ja niitä tarpeellisia haettiin vielä vähän sieltä ja täältä. Niinpä pääsimme poistumaan kaupungin rajalta hieman neljän jälkeen. Tie oli kuiva ja koska oli toripäivä lähdin liikkeelle erityisen varovasti. Alkumetreillä ohitimme muutaman miehen, vähän alempana (sanon näin koska kaupungista lähdettäessä on jyrkkä alamäki) aivan tien oikeassa reunassa käveli mies ja kauempana oli vielä kolme naista rinnatusten menossa poispäin. Tie oli siis käytännössä aivan tyhjä. Tuohon aikaan Ammayan tie oli vain käytännössä ajoura, eli aivan tien oikeassa reunassa oli sen verran tasaista, että siinä voi hyvin ajaa. Vasen reuna oli aivan valtavan kokoisia kiviä täynnä.

Lähestyessäni tuota yksinäistä miestä, hän yhtäkkiä lähti ylittämään tietä aivan auton edestä. Matkaa oli ehkä kaksi metriä. Jarrutin ja väistin vasemmalle niin jyrkästi kuin se oli mahdollista, mutta kaikista toimenpiteistä huolimatta mies jäi auton eteen niin, että ne muutamat metrit, mitä auto liukui noitten isojen pyörivien kivien päällä, mies meni siinä autoni edessä. Kun sitten auto pysähtyi, niin hän tietenkin kaatui sinne auton eteen. Ajattelin ensin, että hän kuoli välittömästi. Syöksyimme ulos autosta katsomaan ja auttamaan. Kaatuessaan hän oli lyönyt päänsä yhteen niistä isoista kivistä siinä tiellä, se oli ainut näkyvä vamma. Hämmästykseksemme mies oli elossa ja valitti hiljaa.

Tällaisessa tilanteessa yleensä syntyy meteli, niin nytkin, vaikka tiellä oli vain muutama ihminen, niin heidän alkaessaan huutaa, väkeä alkoi saapua joka suunnalta lisää. Yksi ensimmäisistä paikalle tulleista oli Ato Habtaamu, terveysaseman työntekijä. Yhdessä annoimme ensiavun ja sitä antaessamme mies alkoi virota. Olin lähettänyt yhden matkustajistamme hakemaan kirkon ihmisiä paikalle ja hyvin pian Ato Godeto, tuleva projektipäällikkö saapuikin. Yhdessä sitten pohdittiin tilannetta, viedäkö potilas Jimman sairaalaan vai mitä tehdä. Päätös oli, että viemme paikalliselle terveysasemalle ja katsotaan sitten. Niinpä nostimme potilaan autoon ja ajoimme terveysasemalle. Matkalla sinne mies alkoi jutella normaalisti. Terveysasemalla tarkastus kesti n. kaksi tuntia, minkä jälkeen potilas todettiin olevan tuota päähän tullutta naarmua lukuun ottamatta kunnossa. Hänet päästettiin kotiin.
Pakkauduimme uudestaan autoon ja ajoimme miehen hänen kotiinsa. Talon ympärillä oli hysteeristä porukkaa naapureista ja omaisista. Projektipäällikön hyvällä avustuksella selvisimme kuitenkin tilanteesta rauhallisesti pois.

Ennen kuin poistuin kaupungista, kävin poliisipäällikön luona antamassa raportin tilanteesta ja hän kehotti meitä käymään seuraavassa kaupungissa olevan liikennepoliisin luona antamassa selvityksen onnettomuudesta. Niinpä vihdoin jo pimeyden laskeuduttua Ammayaan pääsimme vihdoin lähtemään kohti Jimmaa.

Ammayasta kahdenkymmenen neljän kilometrin päästä on pieni kaupunki Chida, siellä on koko sen alueen ainut liikennepoliisi. Etsimme poliisiaseman tuosta kaupungista ja saimme kuulla, että ainut liikennepoliisi on juuri nyt vuosilomallaan. Joten asialle ei nyt voi tehdä mitään.
Niinpä palasimme Jimmaan ja seuraavana päivänä Addis Abebaan.

Seuraavana päivänä Ammayasta soitettiin, että miehen tila on huonontunut ja kysyivät, maksaisinko potilaan kuljetuksen Jimman sairaalaan. Minä lupasin maksaa.

Palasin seuraavan viikon alussa takaisin Ammayaan valmistelemaan projektia. Silloin tuli ilmoitus Jimmasta että mies on kuollut sairaalassa. Projektipäällikkö pyysi minua poistumaan kaupungista, mutta sitä ennen antamaan lausunnon tapahtumasta kaupunginjohtajalle ja hänen kehotuksestaan kävin myös antamassa raportin poliisiasemalla. Siellä tehtiinkin asiasta oikein kunnon kuulustelu- pöytäkirja. Poistuin takaisin Addis Abebaan. Matkalla kävin taasen tapaamassa liikennepoliisia, mutta hän oli edelleen lomalla.

Kuukautta myöhemmin kun vesiprojekti oli jo käynnissä, liikennepoliisi ilmaantui Ammayaan. Hän kuulusteli kuulemma joitain ihmisiä, mutta koskaan hän ei kysellyt onnettomuudesta minulta eikä käynyt katsomassa onnettomuuspaikkaa. Kuitenkin hän oli alkanut keräämään materiaalia tutkiakseen onnettomuutta ja me oletimme, että saamme vihdoinkin laillisen paperin vakuutusyhtiötä varten. Joinakin noina päivinä sain kuulla, että poliisi tarvitsee Jimman sairaalasta kuolintodistuksen ja se on haettava heti. Niinpä tein erillisen matkan Jimmaan poliisi mukanani. Tällä matkalla hän alkoi puhua, että tarvitsee kulujensa peittämiseksi minulta päivärahaa. Kieltäydyin maksamasta, koska kun paperit ovat valmiit niin vakuutusyhtiö kyllä maksaa kaikki kulut koskien onnettomuutta. Olin nimittäin käynyt vakuutusyhtiössämme heti onnettomuuden jälkeen ja ilmoittanut tapahtuman ja sieltä sanottiin, että kaikki kulut maksetaan, mutta poliisin tulee toimittaa raportti heille. Olin ilmoittanut tämän miehen omaisille ja poliisille. Kun poliisi ilmoitti saaneensa kaikki paperit kasaan ja toimittavansa ne tarvittaviin paikkoihin, unohdin koko tapauksen ja luulin että asia oli sillä selvä ja omaiset saisivat korvauksen aikanaan.

Oli aika paneutua projektiin ja muuhun kirkon työhön.
Niinpä kun Ato Essey soitti, oli kun taivas olisi pudonnut niskaan. Oli muutama päivä tuohon Awasan matkaan. Sinä aikana soitettiin monta puhelua ja tutkittiin kaikki mahdollisuudet, mitä mahdollisesti tulossa oli. Sovimme, että kun menemme Awasalle menemme tapaamaan Ato Tamrua, kirkon jäsentä, entistä Ammayalaista, joka on korkeassa virassa Awasalla koulutoimistossa. Niinpä Ato Tamru sitten vei meidät oikeustalolle, tuntui että hän tunsi kaikki siellä työskentelevät ja meidän olomme alkoi tuntua ihan turvalliselta. Kaikki nimittäin sanoivat, ettei ole mitään huolta, kyllä kaikki järjestyy. Tamru sai meille asianajajan mukaan kun menimme sitten oikeussaliin kuulemaan, mistä oli oikein kysymys.

Tapahtuma oli aika kaoottinen, salissa oli muitakin ihmisiä, jotka myös olivat hakemassa syytös- papereitaan ja tietenkin yleisö halusi kuulla, miksi ulkomaalainen on tullut oikeuteen. Kun minun vuoroni tuli, minulle luettiin syyte: miehen tappo autolla. Olin aivan shokeerattu, kuinka tällaista syytöstä kukaan voi tehdä. Kielsin tietenkin syyllisyyteni. Tuomari määräsi oikeuden istunto- päiväksi tuo 16.12.2005. Samalla hän määräsi, että minun on tuotava oma asianajaja, joka pystyy toimimaan myös tulkkina ja määräsi minulle takuut. 3000,- birriä. eli n. 300,- € . Onneksi minulla oli riittävästi rahaa mukana.

Sitten alkoi pitkä ja piinaava syksy.
Aluksi piti selvittää kirkon kautta oma asemamme maassa. Eli kirkon johtajien pakeille. Onneksi kirkolla oli oma lakimies ja kaiken lisäksi hän tuntui olevan ihan hyvin perillä asioista. Hänen kanssaan neuvoteltiin tilanteesta ja hämmästykseksemme hän ilmoitti, ettei voi edustaa meitä oikeudessa, mutta hän hommaa meille sopivan puolustusasianajajan. Liekö häntä alkanut jännittää tilanne, kun hän tutki lakikirjaa ja totesi, että tällaisesta syytteestä on tuomio viisi vuotta vankeutta.
Sen jälkeen alkoi melkoinen puhelinralli ja monen kontaktin jälkeen hänellä oli tarjota minulle puolustajaksi Ato Damto. Hän oli n.35 vuoden ikäinen kaveri, jonka kanssa heti eka palaverin jälkeen oli sellainen tuntu, että minä en tule pärjäämään hänen kanssaan tai en ainakaan kovin hyvin. Mutta mitä tehdä, muutakaan ei ollut tarjolla. Lähinnä ongelmana oli englannin kieli, puhuttiin hieman eri termeillä.

Ensin väännettiin muutama päivä siitä, mikä tulee olemaan hänen palkkionsa. Siitä päästiin yksimielisyyteen, hommaksi sovittiin, että kyseisellä hinnalla hän on töissä alusta loppuun asti, vaikka asia menisi sitten korkeimpaan oikeuteen.

Seuraava hankala asia oli löytää yhteistä aikaa, jolloin hän voisi haastatella silminnäkijöitä ja tutustua onnettomuus paikkaan, jotta hän saisi käsityksen tapahtuneesta. Tämä meni jo sitten yli hänen kykyjensä, hän ei halunnutkaan lähteä niin syrjäiseen paikkaan kun Ammayaan. Jouduttiin tyytymään siihen, että minä hommaan todistajat Jimmaan ja hän tulee sitten minun mukanani Addiksesta sinne ja tehdään kuulustelut siellä.

Tämä onnistui sitten vihdoin lokakuun puolessa välissä. Paikalla oli Ato Damto, hänen tuomari kaverinsa ja minä Addiksesta. Ammayasta tuli projektipäällikkö Ato Godeto, poliisipäällikkö Ato Tamrat ja Ato Getahun joka oli projektissa sementtimiehenä. Jimmasta tavoitettiin lisäksi kyydissä ollut koulupoika.
Tämän neuvottelun ja kuulemisen seurauksena Ato Damtolle alkoi hahmottua selkeä kuva siitä, mitä oli sattunut ja miten hän aikoo minua puolustaa. Silti hän oli sitä mieltä, että saatetaan joutua pitkään käräjöintiin.

Sitten vihdoin pitkän odotuksen jälkeen koitti oikeudenkäyntiviikko. Minä lähdin matkaan jo tiistaina 13.12, koska minulla oli muutama asia laitettava kuntoon Ammayassa ja minun piti hakea todistajani sieltä mukaan.

Ammayasta lähdimme kohti Awasaa aikaisin torstaiaamuna. Meitä oli Ato Godeto vaimoineen, Ato Getahun ja Ato Habtaamu. Edellisenä iltana kyytiä oli kysellyt myös vastapuolen todistajat. Mutta heille en luvannut kyytiä. Olisin ilman muuta ottanut, jos Ato Damto olisi informoinut minua laillisesti kuinka oikeusistunto etenee.

Matka meni hyvin, saavuimme Awasalle hyvissä ajoin iltapäivällä. Varasimme hotellit ja lähdimme etsimään poliisipäällikkö Tamratia. Hän oli Awasalla omien kokouksiensa takia ollut jo viikon. Löysimme hänet ja koko meidän porukka oli kasassa, vain Addiksesta tulijat puuttuivat.

Seuraavaksi Pirkon kuvaus mitä tapahtui Addis Abebassa tuona torstai päivänä.
Lähtöpäivänä AAssa 15.12 EECMYltä soitti kirkon lakimies Ato Gobena ja ilmoitti, että puolustusasianajan Ato Damton ystävä oli kuollut ja tämä oli hautajaisissa. Kello kahden asemesta sovittiin tapaaminen klo 16.30. Damton piti vielä soittaa ja varmistaa tulonsa, soittoa ei kuulunut. Damto saapui sovitulle tapaamispaikalle klo 17 ja halusi, että minä veisi hänet Piazzalle, jonne hän oli jättänyt tavaroitaan. Ruuhka-ajan ja kiireisen aikataulun takia minä kieltäydyin lähtemästä toiselle puolen suurta pääkaupunkia ja niin päästiin lähtemään Awasalle, jonne saavuttiin erittäin myöhään n. klo 22 , mutta lopulta onnistuttiin hankkimaan Damtolle ym. hotellihuone!

Mukana Addiksesta olivat siis puolustusasianajaja Ato Damto, hänen harjoittelija kaverinsa ja
Ato Yosef Balcha kirkon henkilöstöosastolta.

Aamuksi sovittiin herätys klo 7 ja auton kanssa Pirkko odotteli Damtoa hotellin pihassa, mutta hän myöhästyi puoli tuntia, koska oli odottanut hotellihuoneessaan (jonka numeroa ei ollut kertonut) että hänet haettaisiin sieltä autolla. Menimme aamupalalle, jossa oli tarkoitus tavata vielä koko ryhmä ja keskustella, kuinka päivän ohjelma oikeudessa menee. Olin ollut ajoissa oman Ammayasta tulleen ryhmän kanssa. Koska Damto ja hänen kaverinsa tulivat myöhässä, jäi kaikenlainen valmistautuminen minimiin. Sitten vielä, kun maksun aika koitti ja oli jo kiire lähteä oikeudenistuntoon, tilasi Damton harjoittelija kahvia itselleen!

Oikeustalolla oli sitten melkoinen kaaos, kun ryhmämme saapui sinne. Kukaan ei tuntunut tietävän ko. istunnosta mitään. Kesti aikansa ennen kuin meille selvisi, mihin oikeussaliin meidän tulee mennä. Mutta lopulta pääsimme oikeaan saliin.

Tuomarin tultua alkoi selvittely siitä, ketä on paikalla. Ensiksi käytiin pitkä selvittely siitä, kuka toimisi tulkkina. Olin hämmästynyt, kun minulle selvisi, että Ato Damto ei voikaan olla tulkkina. Elokuun istunnossa oli nimenomaan määrätty niin. Tuomari totesi vain ykskantaan, että on oikeuden asia löytää tulkki, ei meidän. Sitten rohkeasti vaan esitin, että voisiko kirkon henkilöstöosaston Josef toimia tulkkina. Tuomari kuulusteli häntä ja totesi ettei käy. Syyksi sanoi että oikeussali ei ole mikään opiskelupaikka tulkille. Mielestäni Joosef puhuu hyvää englantia ja on tottunut kuulemaan lisäksi sitä monen ulkolaisen suusta. Tässä vaiheessa oikeuden avustaja lähti juosten salista etsimään tulkkia. Ilmeisesti hänen olisi pitänyt hommata tulkki, mutta hän oli myös paikalla edellisessä istunnossa ja oli kuullut, mitä tuomari silloin sanoi. Siksi tulkkia ei oltu hommattu heidän taholtaan. Kääntäjäkysymystä oli varmistettu Ato Damtolta aamupalalla ravintolassa, hän vahvisti toimivansa tulkkina. (Miten, se oli suuri arvoitus, siksi olimme myös nostaneet kysymyksen esille).

Seuraavaksi tuomari totesi, että syyttäjän todistajat eivät ole paikalla. (Jos Damto olisi kertonut että heidät tarvittaisiin ensimmäisinä, olisimme hommanneet myös heille oman autokyydin!) ja määräsi katsottavaksi uuden ajan. Ato Damto kääntyi minuun päin ja sanoi, että nyt sitten katsotaan uusi istuntoaika. Hän ei ollut sanonut tuomarille mitään muuta kuin nimensä tähän mennessä ja minusta se oli aivan liian vähän. Oltiinhan sovittu, että hän yrittää tehdä kaikkensa jotta asia etenisi mahdollisimman paljon tässä istunnossa. Niinpä rauhallinen savolainen hermostui niin omalle puolustusasianajajalleen kuin koko tilanteelle ja pyysi (aivan rauhallisesti ja kohteliaasti) saada käyttää puheenvuoron. (puolustusasianajaja ei ollut antanut ohjeita oikeuden käytäntöihin vaikka niitä oli häneltä pyydetty: syytetty ei olisi voinut oikeuden käytännön mukaan pyytää puheenvuoroa.) ja pyysi, että oikeus voisi kuulla edes paikalla olevat silminnäkijät. Sanoin perusteluiksi sen, että on valtava työ haalia porukka kasaan pitkien välimatkojen takia. Jos tarvitaan tulla uuteen istuntoon niin sitten tulisi vain syyttäjän todistajat.

Tuomari harkitsi asiaa ja siirsi istunnon nuijan kopautuksella iltapäivään klo 1.30. samalla toivoen oikeusavustajan löytävän myös tulkin paikalle.

Kävimme lounaalla ja koetimme kiirehtiä joukkojamme syömään niin, että ehtisimme ajoissa oikeuteen. Ehdimme hyvin, vaikka menemme vasta kahdeksi, tuumi Damto. Olin päättänyt, että me olemme ajoissa oikeudenistunnossa, meidän myöhästymisemme takia istuntoa ei peruuteta!

Ruokailun aikana sattui mielenkiintoinen tapaus. Ykskaks joku huusi että Raimo ja Pirkko! Räisästen entinen apulainen Fantay ilmestyi paikalle miehensä ja ison ryhmän kanssa myös ruokailemaan. Tervehdysten jälkeen alkoi ihmettely, mitä me kumpainenkin täällä tehdään. He olivat viemässä muuttokuormaa, kun heidän lastenkotiprojektinsa loppui sinä päivänä. Ja kun me kerroimme syyn, miksi olemme Awasalla, alkoi sellainen selvitys heidän porukassaan. Kuka tunsi kenetkin tuomarin tai virkailijan ja kuka voisi soittaa kenellekin jotta asia etenisi. Mutta todettiin vain että se ei enää auta, nyt tarvitaan vain rukousta. Niinpä koko hänen ryhmänsä lupasi rukoilla ja he ilmoittivat myös omaan seurakuntaansa että alkakaa välittömästi rukoilla.

Kun saavuimme oikeuteen iltapäivällä, näytti siltä, että kaikki oikeuden työntekijät olivat lähdössä
kiireellä hautajaisiin, naiset laittoivat tavan mukaan netellaa (etiopialainen hartiahuivi) nurin perin ympärilleen. Meidän onneksemme Federal Courtin työntekijät olivat AAsta eivätkä tunteneet vainajaa.
Istunto pääsi alkamaan kello kaksi. Kääntäjä oli paikalla (sama kaveri joka oli toiminut tulkkina jo elokuussa) ja sinne olivat saapuneet myös syyttäjän todistajia kaksi lisää sekä vainajan omainen. Oikeussalin rutiinit olivat tarkkoja, jokainen todistaja sai jostakin asiasta moitteita. Joku ei katsonut suoraan tuomariin, joku ei puhunut selvästi mikrofoniin (istunto äänitettiin) Eräs todistaja aikoi sanoa jotain penkistään, mutta oikeuden avustaja vaiensi hänet pahalla katseella. Tuomari oli totisesti sen salin kuningas!

Sairaanhoitaja Habtamu aloitti todistukset, hän oli silminnäkijä, hän antoi ensiavun onnettomuuspaikalla ja terveyskeskuksessa. Seuraavaksi oli kaksi muuta syyttäjän todistajaa. Heidän kertomuksiensa jälkeen tuomari, syyttäjä sekä puolustusasianajaja esittivät heille kysymyksiä. Seuraavaksi Damto kysyi, oliko tapahtumasta piirretty onnettomuuskartta (paikallahan ei ollut liikennepoliisia kuin vasta kuukausi tapahtuneen jälkeen). Tuomarilla oli ja Damto pyysi sitä nähdäkseen. Kartta ei pitänyt paikkaansa ja Damto pyysi viiden minuutin taukoa. Tuomari poistui juhlallisesti korokkeeltaan meidän muiden noustessa seisomaan.

Kun tuomari tuli, hän pyysi kääntäjää, minua ja Damtoa nousemaan. Seuraavaksi hän otti käyttöön erinomaisen englannin kielen taitonsa ja nuhteli minut puhumisesta oikeudessa ja myös oikeusprosessiin puuttumisesta. Käännöstä asiasta ei kuitenkaan esitetty paikalla oleville englantia taitamattomille. Pyysin anteeksi ja sanoin, etten ole koskaan ollut missään maassa oikeudessa ennen tätä ja en näin ollen voinut tietää mitä saa tehdä ja mitä ei.

Sen jälkeen tuomari alkoi kertoa yhteenvetoa onnettomuudesta, yhtäkkiä Damtolla välähti ja hän sanoi minulle englanniksi ”Olet vapaa”. Kääntäjä käänsi hiukan myöhemmin, että et ole syyllinen tapahtuneeseen ja oikeus oli katsonut tapauksen loppuun käsitellyksi. Tuomari jätti salin ja kaikki ryntäsivät onnittelemaan minua.

Tuon tauon aikana tuomari oli tullut siihen tulokseen kuultuaan syyttäjän todisteet, etten missään tapauksessa ole voinut toimia syytteen mukaisesti, tappaa miestä tahallisesti autolla. Enhän edes tuntenut miestä, miksi olisin niin toiminut. Onnettomuus, mikä onnettomuus.
Uhrin omainen suuttui ihan hirveästi omille todistajilleen ja sen lyhyen hetken, minkä he yrittivät jutella salissa, näin että todistajat palauttivat rahoja hänelle. Juttu ei ollutkaan mennyt niin kuin hän oli suunnitellut ja halunnut. Myöhemmin Ato Godeto kysyi, tulisiko hän meidän mukana takaisin Ammayaan. Mutta hän kieltäytyi ja uhkasi jatkotoimenpiteillä häntä. Olimme aivan hämmästyksissämme, koska siitä ei olisi hänelle mitään apua, jos minut olisi tuomittu vankilaan. Enemmän hänelle olisi apua, jos he suostuisivat laatimaan laillisen oikeuspaperin vakuutusyhtiötä varten.

Ulkona paistoi aurinko ja tekstiviestit lähtivät välittömästi lapsille koti-Suomeen.
Olimme kaikki salissa olleet kokeneet ihmeen. Etiopialaiset ystävämme, jotka olivat mukana sanoivat, että aamupäivän jälkeen he luulivat, että tulee pitkä ja monitahoinen oikeus istuntojen sarja. He kaikki olivat aivan hämmästyksissään ja ihmeissään kuinka tuomari oli muuttunut ja kuinka hän nopeasti teki päätöksen. Kuulemma aivan ennenkuulumatonta Etiopian oikeuskäytännössä. Minä olin tietenkin onnellinen päätöksestä ja sanoin myös monelle, että ystävät rukoilivat juuri tänään asian puolesta. Mutta vasta Suomessa ollessani tajusin kuinka laajaa se rukousrintama oikeasti oli ollut. Olen kiitollinen Jumalalle ystävistä. Kiitos jokaisesta teistä. Tiesin myös että Jimmassa, Ammayassa ja Addis Abeban kansainvälisessä seurakunnassa muistettiin minua tuona kyseisenä päivänä.

Pirkko palasi AAaan etsittyään ensin hotellista poliisin matkalaukkuja ja Yosefin kadonneita silmälaseja. Minä palasin kaikkien todistajien kanssa (omainen ei siis kyytiin suostunut) Ameyaan, tosin osa joutui vastoin sääntöjä istumaan lavalla. Julkista liikennettä tällä välillä ei ole! Puoli kolmelta yöllä pääsin nukkumaan. Mutta tuo matka oli ikimuistettava. Renkaita ei tosin puhjennut kuin yksi, mutta muuten koko matkan jokainen kertoi oman tarinansa, kuinka oli tullut uskoon. Ei voinut kun sanoa että Jumala oli tehnyt ihmeitä ihmeiden jälkeen. Mutta ne ovat sitten toisia tarinoita.

Nukuttuani kahdeksaan asti, lähdin uudestaan tielle kohti Addis Abebaa, jonne saavuin myöhään lauantai- iltana. Se seikkailu oli ohi.

Seuraavalla viikolla sitten hoidimme asioita Ato Damton kanssa. Oli melkoinen homma saada oikeudelta takaisin sitä takuusummaa, mutta muutaman päivän jonotuksen ja parinsadan kaupunki- kilometrin jälkeen se onnistui.

Ystävät,
Kiitos teistä jokaisesta, kiitos esirukouksesta.
Nyt on edessä uusi kolmen vuoden työkausi. Rukoillaan, ettei mitään vastaavaa tapahtuisi ja että voisimme palvella tätä vauhdilla kasvavaa kirkkoa kykyjemme mukaan. Kiitos.

Pyydämme vielä teitä rukoilemaan, että onnettomuuden uhrin perhe saisi vakuutukselta korvaukset.

Addis Abebassa 04.10. 2006
Aki ja Pirkko Tuppurainen